Tällä hetkellä kovasti tuntuu olevan pinnalla työurien pidentäminen. Itseäni tässä keskustelussa vaivaa kaksi asiaa: a) oletetaan, että mikäli nuori ei mene opiskelemaan heti lukion jälkeen, hän ei myöskään tee välivuotenaan/vuosinaan mitään ja on vain yhteiskunnan elättinä, b) kukaan ei puhu siitä joukosta nuoria, jotka ovat jo eläkkeellä eivätkä ehkä koskaan ole päässeet työelämään kiinni.
Kohta a) jollakin tavalla jopa itseäni ärsyttää, koska olen kuulunut tuohon joukkoon. Lukiosta kirjoitettuani hain kyllä (kuten jokaisen kunnon nuoren ylioppilaan kuuluu) kouluihin kuitenkaan pääsemättä pääsykokeisiin. Siinä tilanteessa asia ei itseäni haitannut ja välivuosi tuntui mukavalta vaihtoehdolta. Tarkalleen näitä välivuosia taisi olla lukion jälkeen yhteensä 4,5 ja mielestäni yksikään ei mennyt hukkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna en ylioppilaaksi päästessäni edes tiennyt, mitä oikeasti
haluan tehdä. Mikäli olisin silloin päässyt hakemaani kouluun, tekisin luultavasti tällä hetkellä itseäni kiinnostamatonta työtä. Välivuosien aikana itselleni selvisi, että toimintaterapia on se minun juttuni ja monen mutkan kautta tämän ammatin myös olen itselleni saanut. Kuitenkaan ilman noita vuosia en olisi ehtinyt tekemään niin monenlaisia töitä kuin nyt olen tehnyt, en hankkimaan motivaatiota opiskeluun enkä olisi saanut kokemusta elämästä niistä näkökulmista kuin nyt sitä omaan. En ole laskenut paljonko maksoin veroja vuosien varrella, mutta yhteiskunta ei elämääni silloin kustantanut. Koen myös, että on jossain määrin kohtuutonta ajatella nuoren ylioppilaan heti tietävän mikä häntä kiinnostaa. Tekemällä työtä kummasti se motivaatio ja ajatus opiskelujen suhteen herää eri tavalla kuin jos suoraan hakeutuu koulusta kouluun.
Kohta b) puolestaan on ajankohtainen siitä näkökulmasta, että puhutaan osatyökykyisten työllistämisestä. Tilastotietoa en nyt tähän kaivanut, mutta meillä on yhteiskunnassa suuri joukko niitä nuoria ihmisiä, jotka esimerkiksi mielenterveyssyistä ovat eläkkeellä. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole edes ehtineet tehdä töitä elämässään ennen eläkkeelle siirtymistään. Millä tavoin heidät saadaan yhteiskuntaan ja työelämään mukaan? Entä miten eläkkeelle siirtyminen ennalta ehkäistään etenkin nuorten kohdalla? Uskon itse siihen, että tulevaisuudessa työpaikoilla tarvitaan monipuolisempia ratkaisuja, jotta mahdollisimman moni pystyy tekemään töitä edes osan päivästä. Siihen taas työnantajat tarvitsevat myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden (konsultoivaa) apua, koska on myös jossain määrin kohtuutonta ajatella työnantajien pystyvän yksinään ratkaisemaan nämä tilanteet. Tässä voisi olla paikka jollekin uudelle toimintamallille, jossa tullaan byrokratian viidakosta aidosti auttamaan esimerkiksi paikallisia yrityksiä työllistämään kuntalaisia. Idea on vapaasti käytettävissä sille, joka haluaa lähteä viemään asiaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti