Koukussa Hesariin

Hesari on saanut minut koukkuun. Tilasin heikkona hetkenä Hesarin digilehden kuukaudeksi kokeiluun ja nyt harkitsen vakavasti tilauksen jatkamista. Syynä tähän on melko onnistunut digilehden toteutus. Hesari teki sen, mihin ainakaan Aamulehti ei ole vielä pystynyt: digilehti, joka oikeasti on digilehti eikä vain näköisversio paperisesta. Lukiessa tulee fiilis lehden lukemisesta (mikä itselleni on tärkeää), mutta samalla lukeminen tabletilta on helppoa ilman että sivua tarvitsee koko ajan zoomata edestakaisin ja siirtyminen artikkeileiden välillä on helppoa. Miinuksena on se, että hääkuvat, risti-ilmoitukset ja vauvakuvat puuttuvat. Nämä kun vielä digiversioon lisäisivät, niin siinä olisi jo mielestäni hyvinkin pitkälti kaikki asiat kohdallaan. Tämän tyyppiseen digilehden toteutukseen soisin muidenkin lehtien siirtyvän. Toisilla on matkaa vielä pidemmästi digilehden hyvään toteutukseen. Paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomat myy kyllä verkkolehteä, mutta sen lukemiseen tarvitaan Flash-tuki.Virhe, iPadilla kun sitä ei pysty lukemaan.

Työurien pidentäminen ja mikä tässä kaikessa vaivaa mieltäni

Tällä hetkellä kovasti tuntuu olevan pinnalla työurien pidentäminen. Itseäni tässä keskustelussa vaivaa kaksi asiaa: a) oletetaan, että mikäli nuori ei mene opiskelemaan heti lukion jälkeen, hän ei myöskään tee välivuotenaan/vuosinaan mitään ja on vain yhteiskunnan elättinä, b) kukaan ei puhu siitä joukosta nuoria, jotka ovat jo eläkkeellä eivätkä ehkä koskaan ole päässeet työelämään kiinni.

Kohta a) jollakin tavalla jopa itseäni ärsyttää, koska olen kuulunut tuohon joukkoon. Lukiosta kirjoitettuani hain kyllä (kuten jokaisen kunnon nuoren ylioppilaan kuuluu) kouluihin kuitenkaan pääsemättä pääsykokeisiin. Siinä tilanteessa asia ei itseäni haitannut ja välivuosi tuntui mukavalta vaihtoehdolta. Tarkalleen näitä välivuosia taisi olla lukion jälkeen yhteensä 4,5 ja mielestäni yksikään ei mennyt hukkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna en ylioppilaaksi päästessäni edes tiennyt, mitä oikeasti
haluan tehdä. Mikäli olisin silloin päässyt hakemaani kouluun, tekisin luultavasti tällä hetkellä itseäni kiinnostamatonta työtä. Välivuosien aikana itselleni selvisi, että toimintaterapia on se minun juttuni ja monen mutkan kautta tämän ammatin myös olen itselleni saanut. Kuitenkaan ilman noita vuosia en olisi ehtinyt tekemään niin monenlaisia töitä kuin nyt olen tehnyt, en hankkimaan motivaatiota opiskeluun enkä olisi saanut kokemusta elämästä niistä näkökulmista kuin nyt sitä omaan. En ole laskenut paljonko maksoin veroja vuosien varrella, mutta yhteiskunta ei elämääni silloin kustantanut. Koen myös, että on jossain määrin kohtuutonta ajatella nuoren ylioppilaan heti tietävän mikä häntä kiinnostaa. Tekemällä työtä kummasti se motivaatio ja ajatus opiskelujen suhteen herää eri tavalla kuin jos suoraan hakeutuu koulusta kouluun.

Kohta b) puolestaan on ajankohtainen siitä näkökulmasta, että puhutaan osatyökykyisten työllistämisestä. Tilastotietoa en nyt tähän kaivanut, mutta meillä on yhteiskunnassa suuri joukko niitä nuoria ihmisiä, jotka esimerkiksi mielenterveyssyistä ovat eläkkeellä. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole edes ehtineet tehdä töitä elämässään ennen eläkkeelle siirtymistään. Millä tavoin heidät saadaan yhteiskuntaan ja työelämään mukaan? Entä miten eläkkeelle siirtyminen ennalta ehkäistään etenkin nuorten kohdalla? Uskon itse siihen, että tulevaisuudessa työpaikoilla tarvitaan monipuolisempia ratkaisuja, jotta mahdollisimman moni pystyy tekemään töitä edes osan päivästä. Siihen taas työnantajat tarvitsevat myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden (konsultoivaa) apua, koska on myös jossain määrin kohtuutonta ajatella työnantajien pystyvän yksinään ratkaisemaan nämä tilanteet. Tässä voisi olla paikka jollekin uudelle toimintamallille, jossa tullaan byrokratian viidakosta aidosti auttamaan esimerkiksi paikallisia yrityksiä työllistämään kuntalaisia. Idea on vapaasti käytettävissä sille, joka haluaa lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun...

Vattenfallin työntekijä ei soittanutkaan.

Päätin kilpailuttaa sähköyhtiön ja nykyinen sähkönmyyjä Vattenfall ei ollut tarjouksineen kärkipäässä. Tämän vuoksi sähköyhtiön vaihto tuli ajankohtaiseksi ja valitsin toisen sähkönmyyjän. Vattenfall kuitenkin lähestyi tämän jälkeen minua tekstiviestillä ja viestin sisältö vapaamuotoisesti oli, että haluavat jatkossakin pitää minut asiakkaana ja jos haluan saada tarjouksen, viestiin tulee vastata ohjeiden mukaan. Olin kiinnostunut kuulemaan, mitä olisivat tarjonneet ja vastasin viestiin myöntävästi. Tähän tulee vastauskuittaus, jossa lupasivat soittaa seuraavana arkipäivänä. Eivät muuten soittaneet ja tämä tapahtui jo viikko sitten tiistaina. Enpä usko, että tulevat soittamaan ollenkaan. Jäin vain miettimään, että miksihän ihmeessä edes vaivautuivat alunperin lähettämään tekstarin?

(Tekstin otsikko on omistettu niille ystäville, jotka kannustivat blogin perustamiseen. Kiitos!)

Syksyn alku

Syksy alkoi virallisesti eilen illalla. Syksyn alku tarkoittaa itselleni sitä, että vien moottoripyörän talvisäilöön. Syyskuussa moottoripyöräillessä ei enää aurinko lämmitä, vaikka paistaakin ja ajaessa tuntuu erilainen kylmä viima kuin keväällä. Monena syksynä on tuntunut haikealta viedä pyörä talvisäilöön, mutta tänä syksynä ei ihme kyllä sitä tunnetta tullut. Liekö syynä ollut säiden vuoksi epävakaa ajokesä- en nimittäin muista milloin viimeksi olisin vielä heinäkuussa ajannut toppautuneena mm. villakalsareilla ja villaliivillä. Syksyn aloitusta voi pitkittää sillä, että pitää pyörää pihassa uskotellen itselleen, että edelleen tulee sillä ajamaan (vaikka ei viimeiseen kahteen viikkoon olekaan edes kaupassa sillä käynyt) ja kesä näin muka edelleen jatkuu. Jossakin kohtaa kuitenkin tulee se piste, kun tajuaa ettei tänä vuonna enää tule ajettua ja on parempi laittaa pyörä talviteloille. Kesän loppuminen ja syksyn aloitus ei kuitenkaan ole muussa mielessä haikea asia. Nyt kun syksy on virallisesti alkanut, on aika miettiä pihan laittamista talvikuntoon ja syystalkoita ystävien kesken. Syksyssä myös on mahtavaa vähitellen tapahtuva vaahteran punertuminen sekä pimenevät illat, jolloin voi polttaa kynttilöitä. Sänkipeltoja katsellessa muistuu mieleen vuosien varrella tehdyt ratsastuslenkit, joiden yksi kohokohta on ollut laukata lujaa pellolla. On se vaan kiva, että on neljä eri vuodenaikaa.

Mummujen kimppakämppä?

Kävin tässä taannoin mielenkiintoisen keskustelun asumisesta vanhana. Keskustelussa tuli esille erilaisia vaihtoehtoja, miten silloin voisi asua. Itse heitin ilmoille ajatuksen kimppa-asumisesta. Tällä hetkellä osa nuorista aikuisista asuu opiskelujen jälkeenkin kimppakämpässä, solussa, kommuunissa, joten mikä estäisi tätä myös ikääntyessä? Olisi siinä ainakin toisesta jonkinlaista tukea ja turvaa sekä myös seuraa. Tämä tyyppisessä asumisessa ei tarvitsisi olla yksin, jos ei haluaisi, vaan seuraa olisi muulloinkin kuin sukulaisten vieraillessa. Olisiko tässä yhdenlainen tulevaisuuden ratkaisu yksinäisyyteen ja turvattomuuden tunteeseen?